Turkulainen kaverini ilmaisi halunsa lähteä muutamaksi päiväksi mukaan, joten vähän piti tuumailla mistä hän sitten pääsisi sujuvasti matkustamaan kotiin ja esim. Oulussahan rautatie siinä hyvin olisi hollilla. Retken teema oli taas herkutella konditoriatuotteilla, burgereilla ja kotimaisten pienpanimoiden valmisteista IPA/NEIPA -painotuksella.
Valituksi tuli "keskeltä läpi", tai yksi sellaista monista. Viime hetkessä piti vielä vaihtaa Päijänteen itäpuolelle kun ensimmäisen yön suunniteltu majoitus Lammin pohjoispuolella suli alta. Valmiiksi hierottu suunnitelma oli sitten tuollainen https://ridewithgps.com/routes/51412244, paikallispyörittelyineen n. 1600 kilometriä. Viidentenä päivänä Oulu ja kymmenentenä Nuorgam. Plusmiinus sadan mailin päiviä suunnilleen. Hellettä ennustettiin pitkäksi aikaa.
Päivä 1 Helsinki-Heinola
 |
| Lähtökuva Itämeren rannalla, Jäämerellä sitten maalikuva. |
Varhain heinäkuisena arkiaamuna polkaisin sovittuun tapaamispaikkaan kahvilalle, johon Jaakko oli suunnannut aamiaiselle bussimatkan jälkeen. Hortoilin Töölössä ja ihmettelin kun sovittu paikka ei ollutkaan siinä kuin muistin. Piti Googlesta tarkistaa ja rullailin muutama sata metriä takaisinpäin. Jaakko olikin terassilla katsellut, että joku pro-tason retkipyöräilijä ajelee tuosta.
Ihan kiva olisi ollut ajella Z-junalla vaikka Mäntsälään alkutylsyydet pois, mutta asiaan kuului, että kotoa asti Jäämerelle eikä tekosyitä.
Olin miettinyt alkumatkaan kaikenlaisia kivoja pääkaupunkiseudun klassikkoreittejä, joita voisi turkulaiselle tarjoilla, mutta kätevintä oli kuitenkin edetä suht sujuvasti kohti Heinolaa, ekaa majoitusta.
Kaupunkialueen stressaavasta ajelusta päästiin onneksi pian ulkoilureiteille ja hiljaisille hiekkateille. Tuumattiin, että voisi vetää pullakahvit Uudenmaan herkussa Keravalla, vaikka turhan aikaisin se siinä tulikin.
 |
| Uudenmaan Herkku @Kerava. Herkkuja! |
Sitten kahvittelun jälkeen vihdoin päästiin asiaan Järvenpään, Sipoon ja Mäntsälän maaseututeillä, sorkkua ja assua. Mäntsälässä teki mieli jo jotain suolapalaa, joten suunnattiin Juustoporttiin nopealle välipalalle. Mäkkäri oli ollut mielessä, mutta kun ruvettiin katsastamaan missä se Mäntsälässä olikaan, niin olimmekin ajelleet jo ohi. Ei viitsitty ajella tulosuuntaan takaisin. Juustoporttia vastapäisellä huoltamolla olisi ollut BK, muttei fillarille turvallisen oloista parkkipaikkaa.
Mäntsälästä jatkettiin kohti Lahtea kivoja sorateitä ja välillä kaahailtiin 140-tietäkin.
 |
| Jossain korpitaipaleella kohti Lahtea. |
Lahteen saapuessa funtsittiin olisiko aika taas jollekin palaselle vai suuntaammeko kenties perinteisesti Torven terassille oluelle. Jotenkin järki pelasi ja skippasimme ajatuksen oluesta ja bongasimme Googlesta kahvilakonditorian Ahtialan nurkilla, siellä pullaa ja kahvia.
Matka jatkui Ahtialantietä kohti Vierumäkeä ja sieltä satanelikymppistä Heinolaan. Olikin pyörätietä Vierumäeltä lähtien, kiva.
 |
| Heinolassa, päivän urakka tehty. |
Määränpäässä ihan ensimmäinen toimenpide on neuvoa-antavan lähestymisoluen ääreen hankkiutuminen. Rannalle haluttiin ja RantaCasino sieltä löytyi. Olutvalikoima melko perus, eli Karhunlitkua sitten. Retken teeman toteuttaminen alkoi siis karulla pettymyksellä. Fillaroimme syömään siitä saman tien, vaikka tarkoitus oli käydä majoituksessa siistiytymässä ensin. Kelpo hampparit saatiin Ketussa & Kanassa.
 |
| Hamppari @Kettu ja Kana. |
Hampparilta sitten kauppaan hankkimaan hieman evästä seuraavalle päivälle ja hotlaan oluet. Majoitus olikin yllättävän kaukana keskustasta, olisi ollut ihan tekemistä tulla takaisin kaupungille. Onneksi tehtiin näin päin.
 |
| Hotellihuoneessa pikkusen yli 30 lämmintä. |
Melkoinen helle oli ollut koko päivän eikä huoneessakaan helpottanut. Kun piti ikkunat ja oven auki, niin pystyi jotenkin melkein olemaan. Päivän saldo vähän yli 160 kilsaa ja yllättävän helposti meni.
 |
| Rannikolta ajeltiin sisämaahan ylämäkeen. |
Päivä 2 Heinola-Hankasalmi
Hotelli Valo oli hieman outo tapaus. Järkyttävän iso kompleksi, ilmeisesti joskus ollut menestyvä kylpylähotelli, mutta nyt oli hiljaista. Henkilökuntaa ei ollut paikalla ja aamiaisen saantikin oli varmistunut vasta viime tipassa. Aamiaissalissa sentään oli pari muutakin ihmistä. Melko motellitasoa oli tarjolla, mutta kyllä sillä itsensä ravitsi. Sitten kamat kasaan ja hissillä alas ja ulos.
 |
| Pihalla kiristettiin remmejä ja pumpattiin renkaita |
Aamu alkoi suunnistamalla hotellilta 140-tielle, jota oli määrä ajaa Lusin ohi Vehkalahdentielle (4251). Aivan kivaa oli hiljaisessa kesäaamussa kruisailla tyhjiä teitä. Lämmintä oli heti alusta lähtien.
 |
| Kouvolaan olisi päässyt tuosta jos olisi halunnut |
Vehkalahdentie muuttui melko pian soratieksi ja se on mainio juttu. Yllätti Vantaan kaupungin leirikeskus täällä kaukana Vantaasta. Siinäpä sitten jaloiteltiin hieman. Hetkeä aiemmin oltiin ohitettu kyltti "Uuno Kailaan syntymäpaikka". Ei ollut välimatkaa, olisiko sinne 500 metriä vai 5 kilometriä ja mitä nähtävää siellä olisi? Joku talo vai maatunut kivijalka pusikossa? Poikavuosien rujona Kailas-fanina olisi toki pitänyt poiketa, mutta kun vähän epämääräistä oli.
 |
| Pala Vantaata |
 |
| Gravel bliss |
Vehkalahdentie jatkui mukavana vaihtelevana soratienä läpi Komeakylän ja ohi Salajärven sekä Iso-Kuivajärven. Siinä oli joku pyöräreitin uimapaikkakin merkittynä.
Pari tuntia lähdöstä poljettuamme saavuimme jo ennalta valtavin odotuksin ladatulle suunnitellulle taukopaikalle Vehkalahden kyläkaupalle. Eivätkä odotukset pettäneet, kaurismäkeläinen nostalginen maaseuturomanttinen entisten aikojen ilmestys.
Ihanaa, että tällaisia vielä on. Kahvia ja pullaa ja jädet vedettiin siinä ja täydennettiin hieman eväsvarastoja kannatuksenkin vuoksi.
 |
| Vehkalahden kauppa |
 |
| Vehkalahden elämää |
Vehkalahdelta tie jatkui päällystettynä Sauvuoren varikkoalueelle (PV) asti ja sen jälkeen päästiin taas asiaan. Namukasta sorkkua saatiin ajella isommalle Pertunmaantielle, jota ajeltiin muutama kilometri Marjotaipaleentielle.
Marjotaipaaleentietä saavuttiin Ollinsalmen sillalle ja kun maisemapaikka oli, niin jaloiteltiin hieman. Olihan siinä Vehkalahden kaupalta jo yli puolitoista tuntia ajeltukin. Hieno paikka, Järvi-Suomessa on hauska ajella. Vanhassa lossirannassa oli perhe uiskentelmassa ja vähän kävi mielessä, että itsellekin tekisi hyvää.
Silta oli päällystetty, mutta muuten saimmekin sitten ajella todella pitkään mahtavia hiekkateitä. Muutama lyhyt pätkä piti ajella sivuttaissiirtymää assulla. Välillä ajeltiin ihan pusikossa metsäteitä, mutta lähinnä hyväkuntoisia valtion teitä.
Paikallaan on myös tunnustus: Pämämäentiellä käytiin mansikkavarkaissa mansikkapellolla. Ihan vaan muutama napsaistiin. Herkullisia olivat, mansikka-Suomessa on kiva ajella. Tila mansikkapellon vieressä näytti hylätyltä ja pelto oli hoitamattoman näköinen, mutta olivathan ne jonkun muun kuin meidän marjoja tietenkin. Varkaus mikä varkaus, selittelyt sikseen. Vaikka kyllähän mansikat on tarkoitettu ihmiselle eikä metsän eläimille. Jaakolle olisi maistunut enemmänkin, mutta itse toppuuttelin ja ilmaisin haluni lähteä menemään.
 |
| Mansikkarosvo |
 |
| Karkuun täysii |
 |
| Henkeä vedetään välillä |
Itseäni kummastutti tällä retkellä kun päivän päätteeksi latasi ajoja Stravaan, että monia segmenttejä tuli ajettua TOP10- ja joitakin jopa TOP4 -sakkiin. Lisäksi monia omia ennätyksiä; nopein 100 km, nopein 150 km, nopein 100 mailia yms. Ilmeisesti lastatulla fillarilla ajelu vauhdittaa, vaikkei mikään kiire ollutkaan.
 |
| Parhautta |
Tunnin välein yritettiin muistaa pitää jonkinlainen jaloittelutauko ja toisinaan napata joku energianpala suuhun. Välillä keinoaineita, mutta toisinaan jopa mustikkaa. Ihania autioita korpiteitä ajeltiin kymmeniä kilometrejä. Väliin sattui joku muutaman savun kylä ja jopa isompikin kylä, esim. Havumäessä oli pätkä assua ja katuvalotkin! Keski-Suomessa kun oltiin niin kohtuullisia mäkiäkin hinkattin ylös kevyillä vaihteilla välillä pitkäänkin.
 |
| Mustikkatauko |
Jossain aivan mitättömällä korpitaipaleella yllätti liikennemerkki "lähde" tien varressa. Pakkohan se oli käydä katsomassa, alalla kun ollaan. Muutaman kymmenen metrin päässä tiestä oli tosiaan rakennettu oikein katos aaltopellistä lähteen päälle. Näytti hieman sellaiselta kuitenkin mistä ei ihan ensimmäisenä halunnut juomapulloja täyttää.
Jäätiin miettimään miksi on liikennemerkillä oikein osoitettu ja koska. Onko tämä joskus ollut joku tärkeäkin kulkureitti? Vettä hevosille? Auton syyläriin? Auton matkustajille? Vanhoja karttoja tutkimalla vaikuttaa siltä, ettei varsinainen valtatie ole koskaan ollut vaan kulkureitit olleet ihan muualla.
 |
| "Hieno" lähde |
Palveluita ei tälle päivälle sattunut sitten Vehkalahden kyläkaupan. Ei huoltoasemia, ei baareja, ei kauppoja. Siksi olikin mainio yllätys, että Makkolan kylän kylätalo Toukolan kahvila oli auki. Oli tämä Googlesta bongattu jo etukäteen reittiä piirrellessä, muttei aukiolosta ollut minkäänlaista varmuutta eikä siksi pidetty mahdollisuutena. Nyt sellainen kuitenkin tarjoutui ja siihen tartuttiin innolla.
Sen verran helle oli saanut pään sekaisin, että hetken jopa mietittiin jos sittenkin vaan ajelisi vajaa parikymppiä hampparille Hankasalmen Niemisjärvelle. Eikä majoitukseenkaan olisi kuin kolmisen kymppiä. Sekopäistä, TOTTA KAI me vedetään pullaa kun tilaisuus tulee. Ja hyvää teki, kahvia, pullaa ja limua.
 |
| Kylätalo Toukola |
 |
| Varjossa herkutellaan |
Toukolan mummeleiden leipomien herkkujen jälkeen päämääränä oli ehkäpä koko reissun tärkein päämäärä, Hankasalmen Grill Room, joka on voittanut jo kaksi vuotta peräkkäin Suomen parhaan hampurilaisravintolan tittelin. Saimaan kierroksella 2023 se tuli toiseksi kun Possorundilla syötiin voittajaburgerit Kotkassa. Viitisentoista kilsaa rullailtiin kahviteltuamme, ihan ilman muistikuvia etapista ja saavuttiin Niemisjärvelle, yhteen Hankasalmen "keskuksista".
Grill Roomin ruuhkatilannetta ilmaisevat "liikennevalot" olivat epäkunnossa tai poissa käytöstä, mutta näki tuon jo muutenkin, että ruuhkaa oli. Majapaikassakin saisi ruokaa ja hieman mietitytti viitsisikö jonottaa. Hetken (seisovassa) jonossa seistyämme todetiin, ettei nyt raaski keskeyttäkään kun kerran aloitettiin.
 |
| Helteessä seisoskeltiin |
Puoli tuntia seistiin helteessä jonossa tuossa ulkopuolella. Aina välillä päästettiin pieni joukko ihmisiä sisälle jonottamaan lisää. Sisällä taisi mennä vartti. Iloinen yllätys oli IPAn saatavuus; sitä sai ja vieläpä varsin kelvollista brittiläistä Proper Jobia. Kun päästiin tiskille tekemään tilausta otin heti kaksi koska mahdollista toista juomaakin joutuisi jonottamaan. Valinnanvaraa ja tuunattavaa oli syötävälistalla runsaasti.
Hamppareita odoteltiin vielä 10-15 minuuttia. Olut maistui ja siinä jututeltiin erästä peräkärryn kanssa retkeilevää pyöräilijäpoikaa. Olikohan Siilinjärveltä tjsp. lähtenyt ajelemaan muutaman päivän reissun.
Kun hampparit ja ranut sitten saatiin niin taivaan portit aukenivat. Olihan se hiton hyvää, kaiken hypetyksen arvoista. Ja kesäretki voisi päättyä tähän, enää ei olisi mitään saavutettavaa. Voisi rullailla Jyväskylään ja astua junaan. Röyh.
Hamppareilta suunnattiin vanhalle 9-tielle nykyisen inhottavan sijaan. Hauskaa ajettavaa, hiekkatietä ja rapautunutta assua. Jossain kohtaa jouduttiin ylittämään junarata ja oli hankala ylitys. Penkat oli (selvästikin) vasta remontoituina valuvat ja nousu ojasta jyrkkäkin sekä vaikea. Saatiin kengät täyteen hiekkaa. Ennen tässä on ollut tasoristeys.
Hankasalmen asemanseudulla (jonkinlainen taajamakeskus) ennen majapaikkaa suunniteltiin käydä kaupassa ja/tai baarissa, mutta eihän siellä mitään ollut paria grillikioskia lukuun ottamatta. Suoraan majoitukseen sitten. Vielä aivan lopussa jouduimme pakosta Ysitielle, jota ajelimme pari kilometriä kunnes päästiin livahtamaan golfkentän reiteille, joita pitkin rullailtiin majoitukseen lomakeskus Revontuleen. Welcome Cyclist -brändätty mesta ja sillee.
Todella jotenkin ystävällinen meininki oli paikassa. Huone oli näppärä motellin tapainen omalla sisäänkäynnillä ja patiolla. Jätettiin fillarit ulos eikä viitsitty edes lukita. Jos joku täältä hakisi, niin tarpeeseen menisi.
Päärakennuksen terdellä käytiin juomassa lonkero tai pari koska mitään kiinnostavaa olutta ei saanut. Viskihömpsytkin taisi mennä. Majoituksessa oli meneillään radioamatöörien tjsp. kokoontumisajo. Selkeästi yhteen hitsautunutta harrasteporukkaa ja omaa hauskaa pitivät.
Palattiin huoneeseen makailemaan ja odottelemaan jos uni tulisi. Ovea auki pitämällä koitettiin saada jotain järkeä huoneen lämpötilaan, mutta eipä tuuletus juurikaan auttanut.
Matkaa päivälle 156 kilsaa ja aivan kivaa oli ollut koko päivä. Tuntui, että kilometrejä olisi ollut jaloissa jäljellä paljonkin.
 |
| Mäkiä ylös ja alas ajeltiin. |
Päivä 3 Hankasalmi-Pihtipudas
Herätys oli suoraan aamiaiselle. Aamiainen oli herkullinen, pekoniakin saatiin. Tiimiltä suositukset tälle mestalle jos lähistöllä kaipaa majoitusta. Laitettiin sitten ripeästi tavarat kasaan ja suunnattiin baanalle. Heti aluksi saatiin ajella kivaa retkeilypolkua ja hiekkatietä pätkä kunnes saavuttiin Hankasalmentielle (641), jota pitkin ajeltiin kirkonkylän taajaman läpi. Ei ollut tarvetta kaupassa käyntiin eikä muutenkaan pysähdytty. Pitäisi ehkä joskus katsella näitä paikkoja.
Oltiin bongattu Googlesta reitin varrelle sattuva yllättävä kahvittelumahdollisuus, Mannisen kotileipomo Ruotajärvellä. Mannisen leipä on ihan joku juttu, "the leipä" noilla main, ilmeisesti. Koska edestakaisin ajelu on aina epäkiinnostavaa, niin otimme Rääsyntien hurjan korpitieoikaisun Kalliokoskentielle. Näin leipomolle saapuminen olisi logistisesti järkevämpää. Kenties joku lohiruisleipä ja pari erilaista pullaa sitten siellä.
Kalliokoskentie muuttui kuntarajalla hetikohta Rossinkyläntieksi kun siirryimme Konneveden puolelle. Kivaa maaseutumaisemaa, viljavainioita ja vesistöjä sekä hienoa pyöräilybaanaa.
Saavuimme lähdön jälkeen kaksi tuntia ajettuamme Mannisen leipomolle ja olikin sopiva hetki taukoilla. Mutta eipä siellä näyttänyt kahvilatoimintaa olevan. Leipomo kylläkin ja leipää kovasti leivottiin. Henkilökunta ei meitä edes huomannut kun siinä eteisessä ihmeteltiin. Pettymys oli valtaisa, mutta eipä Konnevesi cityyn ollut enää kuin kuutisen kilometriä matkaa. Sinne vaan pitäisi tehdä juuri sellainen dorka edestakainen parin kilsan pisto. Mannisen pullat olisivat siltä pelastaneet.
Tultiin takaisin Sirkkamäentielle ja ennen Konnevettä satuttiin vielä Siikakoskelle, hieno paikka.
Etukäteen oli sekin selvitetty ja reitille nuotitettu, että taajamassa on konditoriakahvila ja sinne suunnattiin. Herkullista oli kaikki syömämme. Silmiinpistävän vanhusvoittoista oli Konneveden asujamisto. Eräs ukkeli kyseli, että "tulitteko Kivisalmelta ja onko tie jo auki?". Eipä tuohon voinut vastata kuin ettemme tiedä tulimmeko. Ei paikannimet reitillä jää mieleen - elleivät ne sitten jää. Jälkiselvitys paljasti, että ei tultu sieltä, mutta siihen suuntaan lähdettiin. Joskaan ei sinne asti.
Kahvittelun jälkeen oli tiedossa ikävä osuus, kantatietä 69 viitisentoista kilometriä itään, kunnes pääsisi kääntymään hiljaiselle 659:lle. Alussa onneksi pyörätietä ja sitten pätkä wanhaa 69:ä (Myllyntie). Mahdollisuus olisi ollut poiketa sorateille ajamalla Jouhtikylän ja Alakylän kautta koukaten, mutta se olisi ollut ehkä hieman väkinäinen kierto. Eipä liikennettäkään aivan mahdottomasti ollut ja reilu puolituntinen kantatiellä vain vierähti. Ärsyttävän pitkiä ylämäkiä kyllä oli ja kaikki paikannimetkin olivat joku "mäki".
Päällystetty Vesannontie (659) oli oli onneksi melko vähän liikennöity. Piakoin saavuimme Neiturin kanavalle, jota ihmettelimme siinä taukoillessa. Ja ylipäätään koko kanavaverkostoa luode-kaakko -suuntaisten järvikannasten poikki. Paikalla piti oleman Neiturin kievarikin, mutta aivan kuollut oli.
Aivan yllättäen poikettiin Pohjois-Savoon, ei ollut tarkoitus. Jonkinlainen käsitys oli kyllä ollut retken maakunnista ja niiden järjestyksestä. Savon reissuja on tarkoitus tehdä joskus toiste ihan varta vasten eikä nyt.
Helteinen päivä oli tämäkin.
 |
| Yllättävä Savon reissu |
Närhilässä päästiin kääntymään assulta pois ja ajamaan yli 30 kilometrin ajaksi herkullisia sorateitä. Risteyksissä olisi ollut tarjolla houkutuksia moneen suuntaan.
Tapamme mukaan välillä jaloiteltiin ja nappailtiin pientä evästä. Pientä mäkisyyttä oli havaittavissa, se toi mukavaa vaihtelua tekemiseen.
 |
| Vaara uhkaa |
Reittinuoteissa seuraava merkintä oli 110 kilometrin kohdalla kahvila Myllytupa ja aivan sopivassa kohtaa. Jotain suolapalaa tekikin jo mieli. Ennen kahvilaa ylitettiin vielä Suovanlahden silta. Kivat järvimaisemat siinä nautittiin.
Sillä lailla vähän harmittaa, ettei malta pysähtyä ja tule otettua enemmän valokuvia, paljon asioita jää vain muistikuviin. Olisikohan joku action-kamera kiva? Ottaisi filmille ajaessa pätkiä?
 |
| Suovanlahti |
Kahvila Myllytupa olikin mainio keidas ja kiva miljöö. Silminnähden suosittukin paikka. Lämpimät leivät oli mehevät ja ruokaisat. Kyytipoikana vedettiin jotain melko paikallista pienpanimotuotetta. Jälkkäriksi vielä pullakahvit.
Aivan täydellistä sellainen, että tämä paikka oli oikeasti olemassa. Konneveden jälkeen ja ennen päivän määränpäätä Pihtipudasta ei mitään muuta ollutkaan siinä n. 130 kilometrin matkalla. Varaenergiaa on syytä olla mukana kun harvinais-Suomessa retkeilee.
 |
| Myllytupa |
Mainion paussin jälkeen jatkettiin Kymönkoskelle asti assua. Semisti geologinen nähtävyys "Karoliinanportaat" tarjottiin matkan varrella, mut eipä poikettu sinnekään, tietenkään. Kymönkosken koskella olisi mainio leiripaikka jos telttaretkeilisi; tulipaikka, polttopuita, ruokailukatos eikä matkailuautolla pääse ajamaan viereen.
Vaikka melko selvää olikin, että Kolimajärvi kierretään itäpuolelta, täällä se piti lopullisesti päättää. Vähän lyhyempi matka taitaisi olla länsipuolella, mutta osaksi matkaa joutuisi Nelostielle. Ei kiitos! Ylipäätään hankalia nuo Järvi-Suomen järvet, jonnekin päästäkseen niitä pitää kierrellä.
 |
| Kymönkoski |
 |
| Kiva leiripaikka |
Itikkäperässä ei ollut itikoita, mutta olikos itikka enempi lehmä kuin se hyönteinen näillä main Suomea?
 |
| Itikkaperän baanaa |
Ennen Koliman rantabulevardia joutui ajelemaan 2,5 km kantatietä 77 itään. Onneksi ei enempää, sen verran vilkasta oli. Reilut 20 kilsaa Koliman rantaa olikin sitten mahtava etappi. Kivaa vaihtelevaa tietä ja maisemavälähdyksiä. Lopulta viimeinen reilu kymppi ajeltiin päällystettyä Keiteleentietä Pihtiputaalle.
 |
| Koliman rantabulevardia |
Pihtiputaalta oltiin selvitelty Kolima Distillery (tislaamo & panimo, ravintola) lähestymisoluen nauttimispaikaksi. Ihan senkin takia, kun mainittu järvi oli juuri ollut keskeisessä asemassa retkellämme. Vähän piti fillarilla kiemurrella keskustasta sinne sijaintiin Putaanportin alueelle Nelostien varteen. Terassi oli aivan paahteessa ja suojaton, joten oluet maisteltiin sisällä. Ennestään aivan tuntematon tekijä, mutta kelvollista juotavaa. Pienpanimoushan ei sinänsä ole tae mistään. Tisleitä (vodkaa ja pontikkaa) ei maisteltu.
Paikalle ilmestyi jäbä intoillen: "retkipyöräilijöitä!". Kuulusteli reissumme ja oli itsekin turistina paikkakunnalla. Juteltiin myös pienpanimoiden oluista ja niiden saatavuudesta valtakunnassa. Kysyin paidastansa onko "Nousiainen" nimensä vai onko käynyt Nousiaisissa, jompaankumpaan teksti viittasi. Hänpä olikin Nousiaisten sukuseuran aktivisteja, vaikkei oma nimensä ollutkaan. Sekavaa, mutta hauska keskustelu.
Oluiden ja juttutuokion jälkeen rullailtiin takaisin keskustaan ja hotellille (Koto). Fillarit saimme puhuttua sisään, yökerhon tanssilattialle. Ulkosäilytystä ensin ehdotettiin kun on kuulemma kameravalvonnassa. Ei mitään sellaista tietenkään. Piti tarkkaan miettiä, mitä tarvitsee ottaa fillarista huoneeseen, koska seuraavaksi vasta aamulla pääsisi käsiksi diskoon jätettyihin fillareihin.
Jotenkin oli helteestä ja poljennosta niin vetelä olo, että terassilla juotiin vielä lonkerot ennen siistiytymistä huoneessa.
Päivän pääateria nautittiin hotlan oman ravintolan antimista. Eipä kylässä vaihtoehtojaan ollut, paitsi pizzaa & kebabia tietysti. Kelpo hampparit saatiin. Mainio ystävällinen henkilökunta hotlassa!
Hampparin jälkeen funtsittiin jaksaisiko talsia tislaamolle vielä yksille, mutta laiskotti ja poikettiin vain kauppaan hakemaan evästä seuraavalle päivälle ja iltanapoksi karkkia & muuta. Alkosta keksittiin katsoa jos Koliman tuotteita olisi tarjolla ja olihan siellä minipulloissa pontikkaa ja vodkaa. Pontikkaan emme sentään rohjenneet ryhtyä.
Tälle päivälle tuli veivattua ylös ja alas 173 kilsaa eikä suotta, kivaa oli. Huoneessa oli järkyttävän kuuma, aivan sauna. Jotenkin oli ajatellut tai ainakin toivonut, että voisi olla ilmastointi.
Päivä 4 Pihtipudas-Rantsila
Yö oli ihan helvettiä lähes saunanlämpöisessä huoneessa. Aamiaisella mieli virkistyi kun kaikkea hyvää oli tarjolla. Ilostutti myös ekologinen toiminta ruokahävikin minimoimiseksi, lämpimiä juttuja kuten pekonia tuotiin kulutuksen mukaan lisää tarjolle, eikä heti kymmentä kiloa.
Kunhan päästiin liikkeelle, niin heti ylitettiin vanha hieno silta ja sitten ajeltiin assua viitisentoista kilsaa Reisjärventietä (760) Alvajärvelle asti. Melko tylsä väli, muttei liikennettä juurikaan varhain lauantaiaamuna. Alvajärvellä pari kuollutta kauppaa, mutta eipä tarvettakaan ostoksille ollut.
 |
| Alvajärven suuntaan |
Alvajärven kylän jälkeen pääsimme taas asian ytimeen herkullisille sorateille korpeen. Etenkin etappi Sopenjärveltä 58-tielle oli namukasta pätkää. Melko pitkiä suoria oli paikoin, kilometritolkulla. Taukoja pideltiin sopivasti ja mustikoita etsittiin. Välillä löytyi vain kaksi.
 |
| Olisko pari mustikkaa? |
Viiskasia ajeltiin sitten pitkää suoraa Haapajärvelle, jossa piti oleman konditoriakahvila Häggman. Oli juuri siinä missä pitikin ja aivan sopivaan kohtaan tuli. Kolmisen tuntia oltiin jo poljeskeltu.
 |
| Suoraa viiskasia Haapajärvelle |
Suolapalaa ja makeaa vedettiin ja herkullista oli. Jos nyt jotain sanomista yrittäisi keksiä, niin syömäni rahkapiirakan täyte oli jotenkin rasvaisen paksua. Tai jotenkin ei ollut aivan ominta juttua, vaikka olen suuri rahkatäytteisten juttujen ystävä. Oli muuten taas pirullisen lämmin päivä.
Kahvittelun jälkeen oli taas tiedossa pakollista assusiirtymää reilu kymppi Settijärvelle asti. Siirtymän jälkeen päästiin muikeille korpiteille, vaikkakaan mitään maisemia ei tarjoiltu. Pelkkää pusikkoa ja pölyisiä teitä. Mutta korpitaipaleet on kivoja, ellei karhu tai susi haukkaa. Huomattiin, että oltiin saavuttu paarma-Suomeen, monenlaista pörinää riitti ympärillä. Ainakin suppu-, sokko- ja hevospaarmoja tavattiin.
Pahimmassa paarmapusikossa retkikunnan sisuriosapuolen sisuri sitten kaiken lisäksi kosahti. Pikainen pumppaus vaikutti ensin auttavan, mutta 793-tielle saavuttuamme paikkaustoimenpiteet olivat välttämättömät. Onneksi kohdalle sattui bussipysäkkikatos, jonka varjossa retkikunnan tubeless-jäbä saattoi odotella. Tubeless rules!
 |
| Sisurihommia |
Assua ajeltiin vajaa kymppi Vatjusjärvelle, jossa alkoi sorapintainen pyörätie Haapavedelle asti. Oli pitkää ja tasaista suoraa, mietimme olisiko joku vanha ratapohja, mutta ei sentään tainnut olla.
Haapavedellä oli tiedossa kunnon nähtävyys, valtaisaa vähättelevää mediahuomiota saanut kymppitonnin (10 000 €) suihkulähde. Olimme odottaneet jotain 30 cm vesipatsasta, mutta olihan se kai sentään metrin korkuinen ja sen näki ilman kiikareitakin.
 |
| The suihkulähde |
Melkein kuusi tuntia ja 110 kilsaa oltiinkin jo oltu matkalla, joten poikkesimme suihkulähteen viereen Kylpyläsaaren lomakylän kahvilaravintolaan pikkuhampparille ja oluelle. Tarjoilija sanoi, että voi mennä hetki aikaa kun on paljon tilauksia, mutta tosi pian saatiin apetta eteemme. Aivan mainiota -jopa yllättävän hyvää- oli. Huomasimme, että nälkäkin oli. Edellisestä evästelystä olikin jo kolme tuntia.
Haapavedeltä ajeltiin seuraavaksi lähinnä tylsää assua nelisen kymppiä. Pitkiä tylsiä suoria tasaista tylsää tietä.
Karhukankaalla 88-tien ylityksen jälkeen tuli sentään mutkia matkaan. Pysähdyimme Rasinperässä eräälle maitolaiturille pitämään taukoa ja paikalle kaahasi ukkeli mönkijällä. Hetken jo kävi mielessä, että tuleeko huutoa tai sanomista jostain. Mutta ehei, ukkeli olikin pihaltansa bongannut meidät ja ajoi perään, kun halusi jutella mistä ollaan tulossa ja muuta. Olikin hauska jutteluhetki, käytiin läpi mm. seudun autioitumista (autiotaloja olikin) ja hänen vaikeuksistaan löytää työvoimaa yritykseensä.
Pitkähkön jutteluhetken jälkeen oli vielä viitisentoista kilsaa poljettavaa määränpäähän Rantsilaan. Melko heti pääsimme kääntymään korpeen Kurunnevantielle, josta ukkeli oli varoitellut, että on huono ja vaikea ja mahdammeko päästä pyörillämme. Odotimme jotain kauheaa, mutta aivan normaali hiekkatie oli. Odotimme myös pitkästä aikaa maisemia lintujärveksi ja retkeilykohteeksi ennallistetulla Kurunnevan turvetuotantoalueella. Kissan viikset, aivan pusikoitunut oli siihen malliin, ettei tieltä näkynyt mitään. Jossain kohtaa parin metrin pätkällä vilahti vesi. Siikajoen vartta oli sentään kiva rullailla loppumatka perille Rantsilaan.
Majapaikka oltiin onneksi etukäteen varmistettu tännekin, Rantsilassa oli meneillään Rantsila-päivät ja "hulinaa" oli ehkä enemmän kuin yleensä ja muutenkin vähäiset majoitusmahdollisuudet kortilla. Majapaikkamme bongattiin vähän ennen kylää. Kylälle toki piti suunnata ensin lähestymisoluelle ja syömään. Olutjuottolaa ei kylässä taida edes olla, joten oluet haettiin marketista ja siemailtiin hautausmaan aidan vieressä nurtsilla. Kyllä Sandelskin maistui taas yhden hellepäivän päätteeksi. Tuijottelua saimme osaksemme siinä. Eikö täälläpäin ole tapana, että nuoriso juo pussikaljaa puistossa?
Päivän pääateria oli seuraavaksi valittava, joko kebabia tai pizzaa. Muuta ei tällaisissa taajamissa tarjota. Rantsilan kebabpizzeria on Googlen arvioissa kuitenkin kehuttu, eikä suotta. Oikein hyvää kebukkaa olikin, selvästi keskivertoa parempaa ja laadukkaampaa.
 |
| Kepattia naamariin |
 |
| Rantsilan raivaajapatsas |
Emme jääneet ihmettelemään illan juhlallisuuksia kylässä, vaan haimme kaupasta hieman evästä ja polkaistiin reilu kilometri tulosuuntaamme, majoitukseen Kuuselan Winttiin. Paikan emäntä Susanna otti meidät tavattoman sydämellisesti vastaan ja esitteli tilat. Sitten saimmekin asettua taloksi yläkertaan. Siistit, kivat ja viihtyisät tilat kerrassaan. Sisustus ja tekstiilit oli selvästi mietittyjä ja laadukkaita. Suositus tälle kuka ikinä on majoituksen tarpeessa näillä main.
Kunhan oltiin siistiydytty ja vaihdettua siviilivaatteet ylle oli kiva istuskella terassilla hiljaisessa maaseutumiljöössä ja tutustua talon kahteen koiraan. Vaalealla lähes kuurosokealla oli viimeinen kesä meneillään, tuskinpa vielä itse aavisti.
Huoneessa oli tarpeeksi lämmintä, ikkuna saikin olla auki koko yön. Katselin alustavasti missä majoittuisi seuraavan yön, tulevia etappeja en ollut vielä päättänyt.
Päivä 5 Rantsila-Oulu-Simojoki
Oltiin tilattu majoitus aamiaisella, ettei tarvitsisi itse mietiskellä sellaisten asioiden perään. Olipa mehevät ja ruokaisat sämpylät emäntä valmistellut ja paljon muutakin oli tarjolla eväslaatikossa. Kahvit keitettiin talon antimista. Toisessa huoneessa vieraana ollut lapsiperhe sattui samaan aikaan keittiöhommiin, vaikka oltiin ajoissa ja yritettiin ehtiä ensin alta pois. Noo, vanhemmat hienotunteisesti ja kohteliaasti himmailivat saapumistaan, mutta lapset olivat jo ehtineet lelulaatikolle ja teeveen ääreen. Aamupalan aikana katseltiin lastenohjelmaa isolla äänenpaineella. Hiljaisuuskin olisi maistunut.
Kaiken kaikkiaan melko intiimisti tässä ollaan yläkerran yhteistiloissa jos muitakin vieraita sattuu.
Kasin pintaan oltiin lähtövalmiita ja hyvästeltiin emäntä. Päivän eka etappi olisi Oulu, jossa puolet retkikunnasta astuisi junaan. Kunhan nyt ensin oltaisiin poikettu Oluthuone Leskisen terassilla. Kolmisen tuntia laskettiin matkaan kuluvan.
Viitisentoista kilometriä poljettiin Siikajoen itäpuolen hiljaista tietä, kunnes Mankilan hoodeilla ajettiin viivasuora vitosen siirtymä koilliseen Temmesjoelle. Temmeksessä oltiinkin jo tunti poljettu ja jaloiteltiin tauko kirkolla sekä hienolla sillalla.
 |
| Temmeksen kirkko ja vaivaisukko |
 |
| Nätti vanha silta |
 |
| Maisemakin oli, Temmesjoki |
Aivan hauskoja assu- ja sorapätkiä sai ajella Liminkaan asti. Siellä pyörittiin jossain pientaloalueella, kunnes GPS opasti hieman outojakin reittejä Tupoksentielle kohti Oulua. Jo kauan ennen Oulua alkoi pyörätiet kohti kaupunkia, mukavaa. Merenrannan asukeille alkoi lisäksi olla tuttua fiilistä, meren läheisyys tuntui ilmassa selvästi.
Aamun ajeluissa oli pitänyt henkisesti valmistautua tulevaan kohtuulliseen koitokseen, Oulun mäkeen. Melko tasaista ja alas viettävää olikin ollut koko päivä ja koitos tuntui uhkaavalta. Liikennevaloissa vastaan pyrähti mäen jo selättäneenä vastaan Team Rynkebyn parvi porukkalenkillään, se antoi voimia. Jos kerran nuokin, niin kyllä mekin pystytään! Päivän ajetut vajaa 70 kilsaa olivat toimineet hyvänä lämmittelynä ja loppujen lopuksi saatoimme todeta, ettei se niin paha ollutkaan.
 |
| Mäki uhkaa horisontissa |
 |
| Melkein yli, tehtävissä on |
Pian olimmekin keskustassa ja suuntasimme välipalalle puistokahvila Makiaan. Kiva leipä, pulla teollinen. Pikku purtava maistuikin eikä Leskinen ollut vielä aukikaan. Sinne suoriuduimme ovenripaan roikkumaan kello kahdeksitoista, mutta aukeaminen oli myöhässä jonkun minuutin, pirullista. Oli muuten hellettä.
Leskisen terassilla pidetyn retkikaronkan ja nautittujen Tujun NEIPA-oluiden jälkeen oli aika erota. Toinenkin tuopponen olisi kyllä maistunut. Olin siinä säätänyt samalla majoitusta Simojoen Lohirantaan, jonne olisi vielä yli 120 kilsaa matkaa, joten matkaan oli lähdettävä. Eipä oikein vaihtoehtojakaan ollut sopivalla etäisyydellä.
Oulusta pohjoiseen sai ajella lähiömäisessä ympäristössä pitkät pätkät pyörätietä Haukiputaan tuolle puolen. Olisi ollut kiva ajan kanssa ajella rannempaa, mutta koska matkaa oli tarpeeksi niin suorin tie oli parasta valita. Mutta ei tietenkään Nelostietä.
Pyöräilyturistia näkyi liikkeellä huomattava määrä. Erään italialaisen varttuneista koostuneen maantiepyöräilyjengin kanssa ohiteltiin toisiamme vuorotellen Iihin asti, aina morjestettiin. Taisivat lopulta väsyä kuumuuteen ja kisailuumme. Toivottavasti eivät olleet tulleet "viileään Pohjois-Eurooppaan" lomalle. Toki onhan 30 vähemmän kuin 40.
Ii vaikutti isommalta paikalta kuin auton ikkunasta katseltuna. Autolla ajellessa tuntuu vain turhauttavan pitkältä 60 km/h rajoitusalueelta mokoma taajama.
 |
| @Ii |
Iin jälkeen pääsi vihdoin pitkästä aikaa kivoille autioille sorateille. Aivan parhautta. Mökkiläisille oli eräässä risteyksessä vesiposti, jossa ukkeli lopetteli kanisteriensa täyttöä, Kysyin onko ihan julkinen vesiposti ja ukko sanoi, että pitää hakea avain kunnalta ja lukitsi hanakaapin. Perkele mitä tilannetajun puutetta pösilöllä, olisihan hän voinut kysyä haluanko minä vettä! Olisi kelvannut.
Vastaan polki ulkkareita retkipyöräilijöitä silloin tällöin. Osalla oli päällään pirusti vaatetta, huppujakin. Ilmeisesti paarmakammoa ja muitakin ötököitä kohtaan. Itse melkein tukehduin siinä helteessä pelkästään katsellessa sitä vaatemäärää.
Reitin oli määrä ajattaa Olhavan tuulipuiston läpi, mutta olin tullut helteessä siihen ajatukseen, että ajelenkin Nelostietä, oikaisten sen pätkän. Oikaisua kertyisi kai kymmenisen kilsaa. Pelkäsin tuulipuiston huoltoteiden olevan ikävää ajettavaa.
Juuri ennen Olhavaa joutui pakosti Nelostielle parin kilometrin ajaksi. Hirmuinen liikenne, autot sataa ohi hihaa hipoen ja rekkoja ynnä muuta. Eipä kiitos tällaista kuitenkaan. Eli tuulipuiston teille.
Mutta ensin kahvit. Olhavan Paussi on (kai uusi?) taukopaikka siinä Oijärventien risteyksessä ja ihan sopivasti, kunhan pääsi Nelostien yli. Oulusta oli viitisen kymppiä jo kertynyt ja huomasin tinkiväni suotta tauoista yksin ajellessa. Pienen suolapalan ja pullan jälkeen suuntasin tuulipuiston teille Nelostien itäpuolelle.
Tuulipuiston huoltotiet olivatkin ältsin kivaa ajettavaa, pääosin ihan sileää leveää baanaa. Eikä liikennettä lainkaan. Kivan karua luontoakin se luonto, jota oli jäljellä. Aivan turhaa olisi ollut em. oikaisu.
Vastaan polkeneen jäbän perään huusin "HEI JÄBÄ!" kun luulin häntä erääksi tubettajaksi. Ei hän se ollutkaan, mutta hauska juttutuokio siinä pidettiin. Kivalla retkellä oli hänkin, raisummalla (telttaillen) kuin itse pullamössöpoikana olin.
Tuulipuiston jälkeen Myllykankaalla Nelostien alitus ja vanhempia rinnakkaisteitä Kuivaniemelle. Taas joukkioittain ulkkareita pyöräturisteja vastaan. Kuivaniemellä ei ollut palveluille tarvetta joten jatkoin saman tien vanhalle kulkuväylälle Onkalonperäntielle. Olipa taas hauskaa pätkää ja Lappiin siirryttiin Pohjois-Pohjanmaalta juuri täällä melko pian. Lapissa on kivempaa kuin muualla, heti sen taas huomasi.
Oli tiedossa, ettei majoituksessa ole saapumiseni aikaan henkilökuntaa paikalla eikä ravintolapalveluita saatavilla. Aamiaispaketin olin tilannut aamuksi. Simossa oli siksi ruokailtava ja hankittava kaupasta jotain pientä. Huomattuani tienviitan "Kemi 20" tajusin, että olisihan sinnekin voinut mennä.
Simon kebabbila ei houkutellut. Fillaria ei saanut jätettyä siten, että olisi silmillä. Muitakaan vaihtoehtoja ei (tietenkään!) ollut, joten ostin kaupasta mikroruokaa, porokiusausta syötäväksi perillä.
Kaupasta ulos tullessa huomasin, että joku pösilö oli jättänyt sähköpyöränsä nojaamaan pyörääni, joka nojasi kaupan seinään. Miksi ihmeessä, koko pitkä seinä oli muuten tyhjänä, pyörätelinekin oli ja urpolla olisi ollut seisontajalkakin siinä romussa! Olinko vienyt "hänen paikkansa" tai jotain ja kosti sen?
Noh, matkaan siitä sitten jatkamaan viimeinen reilu parikymppinen majoitukseen. Jotenkin tuntui, että voisi olla kivampi ajaa Simojoen pohjoispuolista tietä, mutta siitä olisi tullut joitain lisäkilsoja ja valitsin Ranuantien.
Jonkin matkaa poljettuani huomasin, että on jotenkin kumman raskasta. Takarengas oli melko lussuna, voi saatana! Olikohan ajaessa puhjennut ja vuotanut hieman vai Simon sähköpyöräuuvatti tehnyt jonkun jäynän. Pumppasin jonkin verran lisä ilmaa ja toivoin parasta.
Pääsin kuin pääsinkin lopulta perille ja ikäänkuin rengas olisi taas vuotanut hieman. Nyt pumppasin sinne ajopaineet ihan mittarilla tarkistaen. Katsoisin aamulla tilanteen uudestaan.
Perillä odotti autio majoituskeskus sekä itselleni osoitettu söpö pikkumökki aivan joen rannalla ja avain sovitussa piilossa. Mökissä oli mikrouunikin joten saisin syödä porokiusauksen lämpimänä. Jääkaapissa odotti mainiot ja aivan riittävät aamiaistarpeet. Paarmoja lenteli mukavasti pihamaalla. Sisällekin olisivat halunneet.
 |
| Hiljainen lomakeskus |
 |
| Söpöläinen |
 |
| Simojoki |
Suihkun aikana pihalle oli ilmestynyt matkailuauto, jossa majoittui kaksi eläkeläispariskuntaa. Uteliaana tutkivat paikkoja. Esim. juuri kun olin alasti suihkussa niin kolistelivat ihmetellen siinä oven takana huoltorakennuksessa. Hetken mietin ovatkohan paikalla ihan oikeasti (maksavina) asiakkaina vaiko muuten vaan. Toiseen mökkiin ilmestyi vielä myöhemmin ukkeli, joka oli kivan koiransa kanssa lomamatkalla.
Matkaa kertyi 194 kilsaa ja melko tarpeeksi. Melko pitkään oli saanut ajella ihan tasamaata lähellä meren pinnan tasoa.
Hikisen yön jälkeen aamupalat naamariin ja nopeasti matkaan. Ajopaineet olivat pysyneet takarenkaassa joten saattoi huokaista helpotuksesta. Kiva oli lähteä jatkamaan matkaa ja näin aamulla ei vielä hellekään vaivannut. Oli tiedossa lisäksi lepopäivä, vain reilu satanen ajettavaa ja iltapäiväksi pääsisi viettämään turistielämää Rovaniemelle.
Lyhyen polkaisun jälkeen pääsi kääntymään tielle 923 kohti Tervolaa ja ylittämään Simojoen.
 |
| Simojoki |
 |
| Martimoaapa |
Hillat olivat mielestäni vielä raakileita, mutta tien varrella oli lukuisia pysäköityjä autoja soiden laidoilla. Hilla-asialla ihan varmasti. Liekö joillain paikoilla kypsiäkin vai pitääkö poimia raakoina, ettei joku toinen vain saa niitä?
Melko mainiota tietä oli ja muuttui soraksikin ennen pitkää ja siis vieläkin riemuisammaksi. Sompujärvellä Tervolan rajalla olisin voinut -ja halunnutkin- valita korpireitin Kivaloita myötäillen koilliseen, mutta koska oli "välipäivä", niin valitsin vähemmän työlään Kemijoen rantareitin. Jatkoin siis vielä Lehmikumpuun, jossa tie erkanee Tervolaan ja itse suuntasin Koivuun.
 |
| Valinnan paikka; suoraan vai oikeaan, korpireitille |
 |
| Herkkua baanaa |
Olin pitänyt mahdollisena, että Koivussa voisi olla jotain palveluita ja saattaisi saada pullakahvit tai jäätelön. Mistään sellaisesta ei ollut Kemijoen itäpuolella viitteitä, muuta kuin raunioitumassa oleva kaupparakennus. Toiselle puolelle jokea en viitsinyt ajella, mutta polkaisin reitiltä sivuun vilkaisemaan Ossauskosken padon. Ei olisi paljoa enempää tarvinnut polkaista kahville.
 |
| Ei kahvia, ei pullaa |
Loppumatka Koivusta Rolloon olikin assua. Vajaa kymmenisen kilometriä Koivusta, kilsan verran reitin sivussa Suukoskella olisi ollut karavaanareitten leirintäalue ja niissähän on mahdollisesti jotain kanttiinipalveluita tai ravintolaa. Eipä sinne huvittanut poiketa tarkistamaan kun ovat yleensä masentavan näköisiä paikkoja. Eikä itsellä mitään hätää ollut, kunhan kahvitutti.
 |
| Suukoski |
Kemijoen varsi oli loppujen lopuksi melko tylsää ajettavaa. Pitkiä pätkiä siten, että vettä ja maisemia näkyi vain harvakseltaan. Petäjäskosken voimalalle johtavaa tietä ajelin varta vasten edestakaisen pätkän katsomaan vettä.
 |
| Petäjäskoskelle |
Virkistävä välikohtaus oli Rosvohotun niemekkeen kohdalla naispuolinen retkipyöräilijä uimassa ja pian sen jälkeen ranskalainen(?) retkipyöräilijä askartelemassa jotain pyöränsä ja sen peräkärryn kanssa. Kysyin oliko jotain ongelmaa, mutta koska jäin käsitykseen ettei suuremmin olisi, niin jatkoin matkaa.
Valajaskoskella olisi voinut ylittää Kemijoen ja ajella hieman lyhyemmin perille. Nelostien sijaan sen varrella jopa pyörätietä pitkin. Jatkoin suunnitelman mukaan itäpuolta ja ylitin joen vasta Jätkänkynttilää (se on silta) pitkin. Jalkaisin ja autolla on monesti tullut kuljettuakin.
 |
| Illinvuopaja |
 |
| Siellä se Rollo olisi |
 |
| Jätkänkynttilä fillarilla |
Vihdoin perillä ja aivan ensimmäiseksi piti suunnata kahville(!) ja välipalalle. Hostel Café Koti oli siinä sopivasti siksikin, että pidin sitä mahdollisena majoituksena seuraavaksi yöksi. Herkullinen suolainen piirakka ja herkullinen limepiiras maistuivat herkulliselta siinä helteessä kylmän limun ja kahvin kera. Jotkut asiakkaat vaikuttivat olevan vielä aamiaisella, olinpas aikaisessa.
Oli tosiaankin järkyttävän kuuma. Päätin, että yön majoituksessa pitää olla ilmastointi, pakko saada itsensä välillä viilennettyä.
Siinä kyselin tarjoilijalta, että mikä on paikan politiikka siihen, että veisi fillarin huoneeseen. Hieman nihkeältä ja vaikeakulkuiselta tuntui, muttei heillä sinänsä ole sanomista siihen mitä asiakkaat haluavat huoneisiinsa viedä. Autohallissa olisi kyllä paikat fillarille ja turvassa ja niin edelleen.
Päätin vielä tuumiskella.
 |
| Herkkuja @Café Hostel Koti |
Välipalan jälkeen suuntasin mainioon fillarikioski Urheiluhulluun ostamaan uutta retkipumppua ja kyselemään jos saisi apuja narisevaan polkimeen. Sopivia laakereita ei löytynyt ja tuumasin, että olkoon sitten, kaipa poljin selviää (retken jälkeen huoltaessa selvisi, että rasvan puutetta vain).
Koskikadulle hankkiuduin sopivalle terassille pläräämään majoituksia ja siemaisemaan kylmän samean IPAn.
Valitsin helpoimman ja polkaisin Scandic-hotelliin kysymään. Koska poika tiskillä sanoi, että senkus viet fillarin huoneeseen jos saat sen sinne, niin otin yön sieltä. Ja olenhan kanta-asiakaskin. Fillari mahtui pystyyn nostettuna hissiin ihan hyvin. Sitten tavarat levälleen ja suihkuun. Ilmastointi, ihanuutta!
 |
| Samea IPA ja pölyinen ratsu |
Siistiytymisen ja siviilivaatteiden vaihdon jälkeen hampparille ja hengailemaan turistina tekemään turistien asioita, eikö ne jätskiäkin syö? Oli oikein mukavaa tällainen lyhyempi ajopäivä, elämä hymyili.
Kilsoja päivälle kertyi reilu 114 ja jonkin verran mäkiäkin poljettiin. Jopa yllättävän paljon poikettiin välillä Kemijoen varresta jonnekin mäkeen. Hassusti tuli ajettua oma kaikkien aikojen nopein 100 km, neljään tuntiin. Autoja oli ennen Rovaniemeä vähän, tutka laski vain 40 ohitusta.
Päivä 7 Rovaniemi-Levi
Ihanan jäähdyttely-yön jälkeen yllätti kuinka paljon aamiaisella oli porukkaa. Ja vieläpä selvästi työmatkalaisia, asvalttiukkeleita, kaupparatsuja yms. Ei saanutkaan rauhallista aamiaista viettää vaikka olin aikaisessa. Kaikkea hyvää tankkasin isolla kädellä. Scandic saisi tosin vaihtaa sen "maalaispekoninsa" oikeaan pekoniin.
Sitten nopeasti tavarat kasaan ja matkaan. Vaikka on todettava, että yllättävän kauan fillarin pakkaamisessa ja kaikenlaisessa säätämisessä menee aikaa. Lämmin ja pitkä ajopäivä oli tiedossa, joten päätin ajella vain suorinta tietä perille, Sirkassa/Levillä suunnittelin majoittuvani. Reitiksi siis pelkästään assua ja alkupätkä Meltaukseen asti rauhallisempaa Ounasjoen itäpuolista tietä.
 |
| Rollo jää taakse |
Matkalla ei ollut paljoa nähtävää. Välillä Ounasjoki pilkahti luoden jonkin nätin maiseman, mutta muuten oli melkolailla peruspusikkoa. Raskasta ja hieman jopa tylsää oli. Sivujokien ylitykset virkistivät mieltä, sellaisia oli muutamia. Joku nähtävyyskin tuli tarkastettua, mm. Molkoköngäs ja Alakylän etappitie.
Paarmoja tarttui jokien ylityksissä ja kosteissa suopainanteissa matkaan ja seurasivat varjoista tarkasteltuna kilometritolkulla mukana ja pitivät saatanallista pörinää, kuin helikopterit. Alamäissä niitä sai karistettua kun kiritti vauhdin melkein neljään kymppiin. Välillä sai myös läimäistyä jonkun kyytiin istuneen kuoliaaksi. Se tuntui hyvältä ja nautinnolliselta, mokomat paskiaiset. Isoja olivat, sellaisia 1-3 kpl per tulitikkuaski. Yhdelle sopiva, useammalla ei surisisi.
 |
| Meltausjoki |
 |
| Molkoköngäs |
 |
| Molkojoki |
Reitille olin nuotittanut 90+ kilometrin kohdalle Lohinivaan tutun ihanan taukopaikan, Lohihovin. Tylsyydessä ja helteessä kohteen lähestyessä olin yhä enemmän herutellut mielessäni paikan herkullisia lohileipää ja munkkeja. Suunnittelin syöväni ne ja munkkeja kaksikin kappaletta.
SAATANAN PERKELE! Paikka on tiistaisin kiinni ja oli tiistai! Kyllä olisi ollut herkkutauko tarpeen ja olisi maistunut. Pettymystä ei voi sanoin kuvailla. Kyseessä oli kuitenkin päivän ainut mahdollisuus herkutella. Vasta Kittilässä tulisi uusi tilaisuus ja sinne 60 km matkaa.
 |
| Tiistait imee |
Surkuttelin synkkää kohtaloani. Vastapäätä tien toisella puolella oli toki kyläkauppa ja oli tyydyttävä sen antimiin. Kanaleipää, kolaa, kahvia ja pulla. Paikan viimeinen pulla oli varmaan toissapäiväinen, IHAN SAATANAN KUIVA. Heitin sen roskiin parin haukun jälkeen.
Jatkoin raskasta matkaa tympääntyneenä, nyt ei huvittanut mikään. Ja ne ###un paarmatkin siinä.
 |
| Kaukonen |
Saavuin lopulta Kittilään, jossa hain marketista kylmää limua ja pikaista energiaa. Yllättävän paljon oli kylässä hulinaa kun siinä ulkopuolella katseli. Kittilästä oli vielä parikymppinen eli tunnin verran perille Sirkkaan.
Lentokentän kohdilla saavutin edellä ajaneen maastopyöräilijäpojan, jolle ohittaessa huikkasin "ei tarvii palella". En oikeastaan olisi halunnut joutua ohitukseen, koska sellaisen jälkeen on kadottava vauhdilla horisontiin eikä jäädä himmailemaan eteen. Jatkoin siis coolisti vauhdilla viimeisillä voimilla. Tyyppi jäi vähän kaivelemaan, oliko hän joku?
Olipa ihanaa päästä lopulta perille. Ja heti kylmän oluen ääreen Panimo Pubiin (ei se tosin ollut panimo) tutkimaan majoitusvaihtoehtoja. Niitä oli niin paljon, että piti tutkia toisenkin tuopin verran. Onneksi sai sameaa IPAa eikä tarvinnut imeliin litkuihin tyytyä.
 |
| Täältä maja yöksi |
Majoitus löytyi Lapland Hotelli Sirkantähdestä. Ilmastoitujakin majoitusvaihtoehtoja olisi ollut tarjolla, mutta jotenkin kauempana keskustasta tai ylhäällä rinteessä. Ei jaksanut sellaista.
Kirjautumisen jälkeen ohittamani mtb-jäbä yhytti minut siinä majoitusrakennuksen ovella ja kysyi olenko minä minä ja olinhan minä! Ällistyttävä kohtaaminen, fillarifoorumilta "tuttu" tamperelainen nimimerkkihän hän oli. Jutusteltiin siinä asioista mukavasti.
Siistiytyminen, siviilit päälle ja syömään. Valitsin helpoimman tien ja vedin hampparin hotlan ravintolassa, hyvää oli.
 |
| Hampparia tottakai |
Syömisen jälkeen lähdin vielä "kaupungille" ihmettelemään hulinaa ja hellettä. Levi on kyllä hämmästyttävä paikka. Kaikkea sitä onkin. Vielä iltakasilta +30 lämmintä, edelleen tarkeni hyvin.
 |
| Levin raittia |
Ei oltu sovittu mitään ohjelmaa tampereen hemmon kanssa, mutta hänpä laittoi vielä viestiä foorumin kautta, että jospa pussikaljaa. Sopi mainiosti, olinkin ostanut eväiden lisäksi vielä pari juomaa huoneeseen. Istuskeltiin pitkä tovi majoituksen rappusilla ja höpistiin.
Helteessä 172 kilsaa ylämäkeen. Ei ollut vapaa-aikaa juuri lainkaan, jalkoja piti heilutella lähes koko päivän. Jokseenkin oli tylsähköä polkemista ja raskas päivä, mutta oudosti oma ennätys sadan mailin matkalle.
Päivän tylsyyteen vaikutti varmaan se, ettei polkenut sorateitä, assuhan on useimmiten tylsyyden multihuipentuma.
Hieman eroa edelliseen päivään autojen määrässä, Kittilään mennessä 175 ohitusta ja sitten vielä 80 lisää. Vilkasta oli. Jälkiviisautena olisi voinut ajella ne käytettävissä olevat soratiet, vaikka joitain lisäkilsoja ja lisäpaarmoja olisivat tuoneetkin. Pitäisi noudattaa periaatetta, "ei päivää ilman satkuu, ei päivää ilman gravelii" (© Randolla -blogi)
Päivä 8 Sirkka-Inari
Aamiaiselle oltiin Tampereen hemmon kanssa sovittu menevämme heti kun ovet avataan. Sielläpä taas turistiin ja syötiin herkkuja. Hänhän oli viettämässä kivaa pyöräilypitoista lomaa pitkään Lapissa. Kateeksi kävi.
Lapland Hotellien aamiaiset on sivumennen sanoen silkkaa parhautta, kaloja ym. Vaikka olen puurojäbä, niin nyt jäi syömättä kun on niin paljon muutakin.
Ennen lähtöä lainasin vielä kunnon pumppua Tampereen jäbältä ja läksin ahkeroimaan helteeseen.
 |
| Sirkkajärvi |
Päivän etappi "Pokantie" Sirkasta Inariin on ollut haaveissa polkea joskus ja tänään se tapahtuisi. Oikeasti Pokantie-niminen tie (9552) kulkee Kiistalasta Pokkaan, mutta "Pokantie" on yleisesti käytetty nimitys Inarin-/Kittiläntiestä (955). Legendaarinen mediassa usein esitetty esimerkkinä kurjasta huonokuntoisesta tiestä. Tietä on viime vuosina oikaistu ja päällystetty Kiistalan kultakaivoksen takia Lintulantien risteykseen asti, mutta vanhoja pätkiä sain paikoin valittua rinnakaistienä fiiliksen mukaan.
 |
| Ounasjoki @Köngäs |
 |
| Vanhaa tietä |
Kivoja pätkiä ne vanhan tien osuudet olivatkin eikä liikennettä lainkaan. Ei ollut päällystetykään osuudella juurikaan. Vähän ennen Hanhimaata alkoivat juhlat, vihdoin soratielle pitkäksi aikaa. Nyt kun tievaihtoehdot loppuivat, niin pikkuisen lohduton oli GPS:n näyttämä opastus; seuraavaan käännökseen 150 kilometriä.
 |
| Päivän huippuhetki |
 |
| Lohduton tieto |
Olipa kivaa ajella! Mainiota tietä ja vaihtelua. Oli mäkiäkin jokunen. Tie aivan hyvässä kunnossa ja moni kesällä ´25 "emähuonoa tietä" katsomaan tulleet taisivat joutua pettymään. Jonkin verran oli matkailijoita lasikuitukoppeineen liikkeellä. Ja paarmoja paljon heitä enemmän.
 |
| Tuolta tultiin ylös, taustalla Levin seudun tuntureita |
 |
| ...ja tuonne mennään alas, Jaukkaraselkä |
 |
| Kapsajoki |
 |
| Soratieihanuutta |
 |
| Gravel bliss, niin ja Lappi bliss tietysti |
Kyseessä on melkoisen tyhjä erämaataival Kittilän ja Inarin välillä, 170+ kilometriä ilman palveluita. Paitsi tietenkin legendaarinen Tieva-baari Pokan kylässä. Se olikin päivän tärkeä välietappi, jossa voisi hengähtää hetken ja kahvitella. Sinne saavuin tismalleen 66,5 km ajettuani.
Vähän ennen baaria bongasin pusikosta tien varteen tuleen naispuolisen kaksikon. Taisivat olla matkalla autolle, jonka olin nähnyt pysäköitynä vähän matkaa taaksepäin. Varusteista tunnistin heidät oman konsernin työntekijöiksi, kaiketi kesäapinoita. Harmittaa jälkeenpäin kun en tajunnut siinä jututella ja kysyä vieläkö ala tuntuu omalta jutulta. Ei välttämättä siinä helteessä paarmapilven ympäröimänä. Jotenkin kärsivän näköisiä olivat.
 |
| Keidas käsillä |
Kun parkkeerasin fillaria Tieva-baarilla, pelästyin kun ukko ryntäsi ovesta ulos ja huusi "mitä helvettiä te siellä härväätte, tankatkaa tai jatkakaa matkaa". Huusi kolmelle matkailuautolla liikkkeellä olleelle (ulkomaalaiselle?) jäbälle, jotka halusivat jokainen itsestään kuvan sen vanhanaikaisen bensapumpun kanssa bensapistooli kädessä.
Sisällä vielä kiroili ja manasi kun piti aina kuitata kassasta tankkauslupa kun pistooli nostettiin. Mutta ihan ystävällinen oli sitten muuten ja myi poropiirakkaa, kahvin, limun ja jäden. Omistajapariskunta selitti parille turistille siinä kevään takaiskua kun ukkonen oli tehnyt tuhojaan heidän poissaollessaan, sähköt olleet pitkään poikki ja monenlaista harmia ja rahanmenoa seurasi kun laitteita oli rikkoutunut ym.
Poropiirakan (kerrankin kunnolla poroa piirakassa!) ja kahvin sekä jäden jälkeen oli aika jatkaa matkaa, jota oli vielä jäljellä yli satanen. Pihalla juttelin vielä hetken moottoripyöräilijäukkelin kanssa. Hän kertoi juuri tulleensä Jäämereltä ja siellä oli ollut vain kymmenen lämpöastetta. Mukavaa oli nyt helteessä. Mietin omia varusteitani, että olisiko tarpeeksi lämmistä vaatetta mukana. Toki olin varautunut, koska olen melko arktinen jäbä.
Tieva-baarilta loppumatka Inariin onkin päällystettyä.
 |
| Kivaa tämä assukin on täällä |
 |
| Huh, yli puolivälin Ivalojoella, merkittävä henkinen boosti |
Matkan varrelle sattui monia hienoja soita ja jokien ylityksiä ja maisemaspotteja muutenkin. Myös paarmalaumoja tarttui mukaan toisinaan.
Jossain vaiheessa tajusin, että akillesjänne tai nilkka muusta syystä tuntuu kivuliaalta. Mistä se nyt tuli? Hemmetti, ei olisi tarvinnut. Koetin polkea kevyesti kevyillä vaihteilla matkaa jatkaakseni. Kyllä se joten kuten sujui, mutta alkoi huolestuttaa. Jos pahenee, niin pääsisinkö polkemalla perille. Ja entäpä jatko? Ykkösvaatimus oli toki päästä perille Inariin ja miettiä sitten.
 |
| Ivalojoki |
 |
| Repojoki |
 |
| Olikohan nuo Appis- vai Viipustunturit? |
Kivat maisemat, pari mainiota mäkeä ja taukoilut piristivät mielialaa ja alkoi näyttää siltä, että jotenkin tästä selvitään. Tiukan paikan tullen olisi voinut majoittua ehkä Korpikartanoon, kolmisenkymmentä kilsaa ennen Inaria.
Vajaa pari tuntia piti vielä tappaa aikaa Inarissa kunnes pääsi bussin kyytiin. Bussimatka oli hirveää kaahailua ja kauhistuttavia ohituksia, muuten. Tie olikin paikoin turisteista lasikuitukoppeineen tukossa ja porojen kohdalla liikenne ihan seis. Eskelisen jäbä vaan ohitti, kaipa hän tiesi että porot pysyy ojassa ja turistit ojennuksessa. Monta kertaa "painoin jarrua", mutta kuski kaasua.
 |
| Menesjoki |
 |
| Ahvenjoki |
Lopulta, melkein yhdeksän tuntia lähdön jälkeen kurvailin Inarissa Papana Pubille ja istahdin terassille etsimään majoitusta ja miettimään jatkoa. Nilkka tuntui aralta astellessa.
Hotelli Inari oli muutama päivä aiemmin ollut booking.comissa edullinen, nyt se olikin kallis. Dynaaminen hinnoittelu imee. Siinä toiseksi lähimpänä ja halvempi oli Wilderness Hotel Juutua, joka oli sellainen vähän paremmin pukeutuneiden turistien hotelli, mutta menin silti. Respan täti neuvoi viemään fillarin säilöön "safarihuoneeseen", mutta vein omaan huoneeseeni.
 |
| Parempien ihmisten hotelli |
Normitoimet siinä sitten ja syömään. Ruokailun suoritin Papana Pubissa, poropizzaa tietty. Pikkuisen jaloittelua jalkaa tunnustellen kaupan kautta. Aloin miettiä evakuoitumisvaihtoehtoja sen varalta, että jalka olisi aamullakin arka.
Klo 12 seuraavana päivänä pääsisi bussilla Rovaniemelle. Tai jos skippaisi Jäämeren ja ajaisinkin vain Nuorgamiin kulkematta Näätämön kautta. Sillä säästäisi päivän ja puolitoistasataa kilometriä. Eikä tarvitsisi keskeyttää ulkomailla, avun ja kyydin saaminen olisi helpompaa. Tai jos vaikka Saariselälle ajelisi tai lomailisi muuten vaan pari päivää lähistöllä.
Kilometrejä päivälle 176 ja välillä kunnon nousuja ja laskuja. Akillesjännettä lukuun ottamatta mainio seikkailupäivä. Takatutkan laskemia autojen ohituksia 80, melko vähän matkaan nähden
 |
| Ylös ja alas |
Päivä 9 Inarissa ajelua
Aamiainen oli kerrassaan loistokas, ei sen syömistä olisi malttanut lopettaa.
Alkoi olla melko selvää, ettei pyöräilyä kannata jatkaa. Ajattelin kuitenkin kokeilla miltä polkeminen tuntuisi ja lähdin ajelemaan Inarin retkeilyreitistöä ja edestakaisin Juutuanvuonon pohjoispuolisen hiekkatien. Siinä reilu parikymppiä ajeltuani totesin, että lähden kotiin. Voi sanoa, että ketutti.
Peruin Nuorgamin majoituksen, bussimatkan Nuorgamista Rovaniemelle ja vaihdoin paluumatkan junalipun kaksi vuorokautta aikaisemmaksi. Onneksi oli tullut ostettua junalippuun muutosoikeus, bussilipun ~satasen menetin. Sitten ostin bussilipun Inarista Rovaniemelle. Vuoro oli onneksi sellainen mihin ei ollut tarpeen etukäteen varata pyöräpaikkaa.
 |
| Jäniskoski |
 |
| Jäniskoski |
 |
| Kivaa Inarilaista metsää |
 |
| Inarin suihkulähde |
Vajaa pari tuntia piti vielä tappaa aikaa Inarissa kunnes pääsi bussin kyytiin. Bussimatka oli hirveää kaahailua ja kauhistuttavia ohituksia, muuten. Tie olikin paikoin turisteista lasikuitukoppeineen tukossa ja porojen kohdalla liikenne ihan seis. Eskelisen jäbä vaan ohitti, kaipa hän tiesi että porot pysyy ojassa ja turistit ojennuksessa. Monta kertaa "painoin jarrua", mutta kuski kaasua.
Ivalossa ja Sodankylässä pidettiin pitkät tauot ja ehti jaloitella hyvin ja evästellä.
 |
| Tauko Ivalossa |
 |
| Tauko Sodankylässä, hieno asemarakennus |
Perille päästyä Rovaniemellä ehti vielä hyvin tutulle olutterassille juomaan samean IPAn ennen junan lähtöä ja hakea marketista vielä evästäkin hyttiin.
 |
| Ainut fillari lähtiessä, Helsigissä osastolla kaksi muutakin. |
 |
| VR:n pestobroileripasta, parempaa miltä näyttää |
Aamulla varhain, huonosti nukutun yön jälkeen juna oli perillä päähesulissa ja siitä oli vain vitosen polkaisu kotiin. Kiva oli kotiinkin tulla.
 |
| Kotisaari näkyvissä |
 |
| Uskollinen ratsu kesti hyvin. |
Kokonaismatka reilu 1300 kilometriä eikä jaksamisen kanssa ollut ongelmia. Ne kaksi lisäpäivää olisi mennyt helposti. Ja enemmänkin.
Hampaankoloon jäi. Pitää vielä uudestaan lähteä, mutta jotain eri reittiä Inariin asti. Koskahan lähtisi, joko 2026 vai jotain muu kesätonttu ensin?
 |
| Toteutunut reissu |
