Soranjauhantaa Itärajalla

Viime vuosien maastopyörävaellukset ovat olleet välillä hiukan "raskaita" joten nyt oli tarkoitus tehdä jotain kevyempää. Uuden fillarin -gravelgrainderin- hankinta käänsi ajatukset keväällä toki nopeasti jonkinlaiseen "Gravel Grinding" -reissuun. Sain houkuteltua kaverinkin messiin kun silläkin oli sattumoisin soranjauhin hankittuna.

Soranjauhantaa siis, mutta minne? Lappiin teki mieli, mutta ajattelin jospa jostain lähempääkin löytyisi mielenkiintoisuutta. Järvi-Suomi ja itärajan tienoo alkoi vaikuttaa houkuttavalta. Kun nuorena miehenä tuli oltua useita kesiä maastohommissa Kuhmon-Suomussalmen-Kuusamon alueella ja siitä oli jäänyt kivat muistot niin reissu suuntautui sinne. Toki turistina oli muutenkin tullut vierailtua monet kerrat ko. seuduilla. Mutta tällä kertaa keskittyminen kohdistuisi sorateihin.

Paperikartoilla, Googlemapsilla ja RidewithGPS.com:lla sai ketterästi suunniteltua sorapainotteisen kuuden päivän reissun. Matkaa oli tarkoitus kertyä 600-700km vähän fiiliksen ja kelin mukaan. Autolla ensin Suomussalmelle, josta Raatteen tietä rajalle. Siitä sitten pohjoiseen mahdollisimman itäisiä sorateitä Kuusamon Käylään asti. Sieltä Posiolle ja edelleen Taivalkosken maisemissa takaisin lähtöpisteeseen. Ja vakiona pidetty ajankohta, elokuun eka viikko, niin räkän huippusesonki olisi jo ohitse.

Suomussalmelle tullessa majottauduttiin yöksi hotelli Kiannon Kuohuihin. On parhaat päivänsä nähnyt se mesta kyllä. Ei nyt mitään varsinaista vikaa tokikaan, mutta hieman kulahtanut yleisilme ja 80-lukuinen tunnelma. Iloinen yllätys oli kun kysyttiin häiritseeköhän muutaman päivän pysäköinti hotlan parkissa ketään. Saatiin pysäköidä.

Vaikka pyörälaukut oli jo hyvin pakattu lähtiessä kotona pitihän ne silti purkaa sängylle ja ruveta säätämään. Hiukan tuli karsittua matkasta ruokaa ja varusteita. Kun pakaasit oli valmiit haettiin kaupasta hiukan iltapalaa ja olutta. Taidettiin käydä vielä juomassa yhdet pilaantuneet(!) Karjala-oluet hotellin karaokebaarissa. Mut Karjalahan on muutenkin pahaa.

Pirunmoista säätöä

Aamusella varsin keskinkertaisen (ei pekonia!?!?!) aamiaisen jälkeen päästiin vihdoin asiaan. Vesipullot täyteen, fillarit auton takapaksista esille, etukiekot paikoilleen, ajopaineet renkaisiin ja laukut tarakalle. Ei se nyt ihan hetkessä käynyt, mutta ennen kymmentä päästiin kuitenkin matkaan.

Tiukennetaan tuostakin hieman

Itä on tuolla, mennään sinnepäin

Ensimmäiset kilometrit oli hiukan haparoivia, 13-14kg tavaraa ja vajaa 5kg vettä teki menemisestä hiukan huteraa. Enpä ollut tarakkalaukkujen kanssa ajellutkaan sitten 1992 & 1993 Ahvenanmaan reissujen. Laukut olisivat saaneet olla hiukan alempana, mutta halpistarakka oli omituisen korkea eikä ollut sellaisia parempien telineiden "lisärautoja" sivulla.

Keli oli mitä parhain.

Kuivassalmelle asti joutui ajelemaan assua, mutta sitten koitti herkkuhetket. Olin katsellut kartoista potentiaalisen oikoreitin Kuivasjärven rantoja pitkin kohti Raatteenporttia ja sehän olikin mainio pätkä. Jokusen kilometrin sai ajella ihanaa rantapolkua harjun kupeessa. Hiekkarantoja ja mahtavia leiripaikkoja olisi ollut tarjolla. Autio tupakin joka vaikutti tosin siltä, että sisään astuessa voisi pudota lattian läpi. Tunkkaushommiinkin joutui jyrkkien rinteiden pehmeässä hiekassa.

Herkkua reittiä

Tuolta väännettiin

Autio tupa

Tätä lajia ei onneksi ollut paljoakaan

Välillä tuossa kaipasi jo maastopyörääkin, mutta pian reitti muuttui enemmän tiemäiseksi jälleen. Viinakankaan ja Pyörökankaan metsäteillä ajelun jälkeen saavuimme Raatteen Portille, jossa joimme kahvetta ja limpparia pullan kera. Viimeisen kilometrin tänne joutui ajamaan assua.

Tämä tälläinen on sitä blissiä

Ohjastamonäkymä. Tangossa kaksi Alpkitin pullopussia, joista toinen on XL-mallia ja sinne mahtuu patukkaa ym. sekä känny (=kamera) sopivasti saataville pullon lisäksi. Kartta rullaa gepsissä ja paperikartasta, johon reittisuunnitelma oli printattu, sai vilkaistua isomman kuvan tarvittaessa.

Alajoen silta. Oli muuten hyvä ratkaisu ottaa tarpeeksi vettä mukaan, nuo luonnonvedet olivat ruskeita. Ruokaa niistä sujuvasti teki, muttei niitä huvittanut sellaisenaan juoda. Itselläni vajaa 4 litraa fillarissa ja vielä litra varalla laukussa.

Kahvin jälkeen jatkoimme matkaa Raatteentietä itään. Siellähän on ollut se kunnon tappelu 1939-40 ja asiasta kertoivat muistomerkit sekä nähtävyydet matkan varrella.

Käymme läpi Purasjoella käydyn kahakan vaiheet

Raatteen tiellä koin hieman speed wobbleakin. Pelotti, mutta onneksi rauhoittui kun hiljensin varovasti vauhtia. Tien päässä on Rajavartilaitoksen tukikohta sekä Rajamuseo. Sinne asti ei oikeastaan olisi tarvinnut ajaa sillä reittimme kääntyi pohjoiseen muutama kilometri aiemmin. Rajalla pitää kuitenkin käydä ottamassa puolipakollinen kuva. Ajelimme siis perille asti. Noin parikymmentä sadepisaraa satoi päälle fotosession aikana.

Pakkofoto. Ei tästä eteenpäin vaikka tie sinänsä houkuttaisi.

Palailimme pari kilometriä tulosuuntaan Raatevaaran yli ja käännyimme kohti pohjoista. Nytpä ei ollutkaan ihan yhtä juhlavaa hiekkatieajelua kun olikin tuoreesti kipattu uusi sepelipinnoite pintaan. Sellaista pienen kananmunan kokoista raetta. Kaveri oli hiukan pulassa ~30-millisillä (olin toki kehoittanut asentamaan jotain isompaa ennen reissua) kumeilla, mutta itselläni ei ollut isoja vaikeuksia 43-millisillä. Tuntuihan se irtonainen tavara toki hiukan levottomalta. Tiedossa oli n. 12 kilometrin pätkä Hietajärvelle asti ja fiilis laski hieman. Onneksi tienhoitotoimenpiteet loppuivat neljän kilometrin jälkeen länteen johtavan tienpätkän risteykseen. Tiekin kapeni mukavasti ja kyltti "Ei kunnossapitoa, ajo omalla vastuulla" ilahdutti.

Ikävä sepelikuorrutus tien pinnassa

Sittemmin helpotti. Oli paahteinen taukopaikka, mutta paarmat loistivat poissaolollaan.

Rajavyöhyke alkoi heti tien vierestä ja siksi Itärajan retkeilyreitti joutui metsästä joksikin aikaa tälle tielle. Ja siksi karttaankin oli merkitty melko peräjälkeen kolme nuotiopaikkaa, joista viimeisen arvelin olevan viihtyisin tauon pitämiseen. Se ensimmäinen olisi jälkiviisaana tietenkin lopulta ollut paras. Oikein Metsähallituksen ylläpitämä polttopuineen kaikkineen. Ne kaksi muuta olivat hiukan epävirallisempia, mutta evästauko kuitenkin pidettiin ja nuotiota poltettiin Hietakoskella.

Pienet savut viihdykkeeksi & kahden hyttysen karkoittamiseen.

Herkullisen retkimuonan syötyämme jatkoimme matkaa Hieta- ja Purasjärven länsipuolelta mainiota soratietä maalaismaisemissa kunnes saavuimme Suomussalmi-Juntusranta -tielle, joka valitettavasti tiesi assulle joutumista hetkeksi, sen mitä nyt ~14km ottaa.

Bliss.

Not bliss. Sade muuten tulossa etelästä päin.

Tarkoitus oli poiketa Martinselkosen eräkeskuksessa ja mahdollisesti yöpyäkin siellä. Toinen vaihtoehto oli myöskin karhusafareita järjestävä Arolan matkailutila Lehtovaarassa. Lisäksi tiesin entuudestaan erään laavupaikan jonkin matkaa ennen Arolaa. Koska lähestyvä saderintama alkoi silminnähden uhata illan ohjelmaa, skippasimme ajatuksen Martinselkosen kiekasta lyhentääksemme hieman päivän ajomatkaa. Tosin joduimme ajelemaan hieman pidempään tylsää asvalttitietä.

Paukuttajavaaran jälkeen käännyimme jälleen hiekatielle ja pian päivän satkukin tuli täyteen. Reitti oli jälleen aivan parhautta.

Viimeiset rutistukset assulla

Päivän eka satku täyteen tässä risteyksessä

Juhlavaa ajelua korvessa

Ajelimme vielä kuutisen kilometriä Taivaljoen koskelle, jossa sijaitsee laavu ja nuotiopaikka. Oli sen verran viihtyisä paikka, että päätimme jäädä yöksi siihen. Oli hyvä ajoitus, sillä viitisen minuuttia saapumisemme jälkeen alkoi ukkosmyräkkä, jota kestikin sitten toista tuntia. Paikkaan tuo erikoisjännitystä vielä sellainen, että lähin haaskakarhujen katselupaikka sijaitsee alle puolentoista kilometrin päässä.

Taivaljoen ylittävä huonokuntoinen silta, max 5t ja ajo omalla vastuulla.

Taivalkoski, komea paikka.

Ilmoja pitelee

Siinähän sitä sitten laavun suojissa odoteltiin sateen loppumista. Näin jälkeenpäin ajateltuna sitä vettähän tuli ihan suihkun voimalla, iltapesun olisi voinut suorittaa siinäkin. Sen sijaan vain makailtiin ja yritettiin välillä kerätä polttopuita.

Kun sade vihdoin loppui sai käytyä koskessa "uimassa" ja sitten pääsi ruuan laittoon ja sen sellaiseen. Ylempänä sijaitsevan tulipaikan polttopuuvajasta haimme kunnon setin kalikoita yöksi.

Miehistö vaan makailee

Laavupaikka on muuten aika hieno ja mainio, mutta jotenkin se on turhan alavalla maalla. Kosteaa heinikkoa ja isoja Kainuun rupisammakoita piisasi ympärillä. Siirto pikkusen ylärinteeseen ja hyvä olisi. Tai vielä mielummin sinne tulipaikalle tien toiselle puolelle.

Joku myllärin touhuihin liittyvä lisärakennus

Kokonaiskuva

Tulta polteltiin koko yö ja hyttyset pysyivät loitolla. Vaatteet haisivatkin sitten pitkään kotona tervassavulle vielä monen pesun ja tuuletuksen jälkeen. Puuroa ja kahvia vedettiin naamariin ja pakattiin kamat. Sitten tunkattiin ylös tielle ja jatkettiin matkoihimme. Suunnitelmana oli täyttää vesipullot Juntusrannassa kun sinne oli tiedossa reilusti alle tunnin ajelu. Leiripaikan koskessa vesi oli ruskeaa suovettä. Pullakahvitkin juotaisiin Teboililla.

Päivä alkoi tunkkauksella.

Ja valmiina aloittamaan päivän poljento-osuus.

Heti alkumatkasta poikettiin katsomaan rajavartioaseman viereinen muistomerkki jonkin ryhmän tappelemaan lähdöstä ja toinenkin siinä Lehtovaarassa oli, tarkalleen ottaen talvisodan ensimmäisten laukausten ammuntapaikalla. Olin ihmetellyt jonkin tovin tahmean oloista kulkua ja paljastui, että huolimattomasti pakatut sandaalit olivat kiilautuneet renkaan ja tarakan väliin. Kun poisti ne sieltä pyörä kulki kevyemmin.

Bliss.

Kylmäjärvi eli Juntusjärvi.

Reitti oli riemuisaa soratietä kunnes vähän ennen Juntusrantaa tultiin assulle. Kulkijoita ei ollut sillä olihan raukea kesäinen sunnuntaiaamu. Se kostautuikin heti Teboililla. Aukeaisi vasta klo 11, yli tunnin päästä. Paikallinen koira ulkoilutti alkuasukasta, joka kertoi ettei kauppakaan ainakaan aikaisemmin aukea. Perkele, jäi pullakahvit saamatta. Isompi ongelma oli kuitenkin vesipula. TB:llakaan ei ollut hanaa ulkoseinässä. Päätettiin ajaa kylän läpi ja pyytää vettä joltakulta. Mutta oli liian aikaista eikä ketään ollut missään. Kirkon ovikin oli lukossa. Ratkaisuksi siirsimme omista jäljellä olevista -reilun kahden litran- juomavaroistani puolet kaverille, jolla pullot oli jo nuoltu kuiviksi. Kyllä sitä vettä sitten jostain...

Hossaan päin suuntautui matka. Pääväylä sinne olisi tylsää asvalttitietä ja itäpuolella olisi tiedossa vain turhaa siksakia ja päämäärätöntä venkoilua "pakkosorateitä" pitkin, joten jatkoimme hieman Hallasenahotietä länteen ja käännyimme Esantielle kohti pohjoista Jäkälävaarassa. Kerrassaan mainiota pätkää, mutta vettä emme löytäneet. Pari autiota ja jokunen asuttukin tila oli tien varrella, mutta ketään emme nähneet. Jälkeenpäin kartasta muistellessa olisihan tuolla pari lähdettä ollut tarjolla.

Tie numero 19375, Esantie.

 

Reilut pari tuntia tuolla hiekkapätkällä kului mukavasti kunnes taas tulimme assulle. Hossanjoki ylitettiin pian sen jälkeen ja jatkettiin matkaa vielä Hossan luontokeskukselle. Siellä vedettiin maukas lounas ja täytettiin vesivarastot. Olis voinut leiriytyäkin Hossan alueella jossain, mutta kello oli vasta liian vähän sellaiseen.

Hossanjoki

Hossan tulevan kansallispuiston luontokeskus. Tätä kirjoittaessa se onkin remontissa.

Tuolta kun hetki jatkettiin assua saavuttiin Hyöteikön metsätien risteykseen ja pääsimme taas asian ytimeen. Närängänvaaran metsätilakin olisi siellä nähtävyytenä jos viitsis poiketa. Vähän oli ajatuksena kiertää Närängänvaara koillispuolelta, mutta loppujen lopuksi se yhteys sieltä kautta vaikutti liian epävarmalta "tiepyörillä". Hyöteikön tien alussa oli pikkusen pöperöä, mutta muuten tosi juhlavaa ajelua. Helteestä huolimatta ei ollut paarmojakaan kimpussa vaikka juuri täällä niitä olisi odottanut.

Hetken tuumailutauko Hyöteikön risteyksessä.

Blissii! Ja vain jatkuu ja jatkuu...

Rytilehdon talolla käännyimme itäkoilliseen kohti Salmi- ja Tavikankaiden harjuteitä. Aina vain hauskemmaksi muuttui. Olisi ollut järven- ja lammenratoja leireytimiseenkin, mutta jatkelimme vaan matkaa. Paikoin tie oli muhkuraista ja koimme kauhunhetkiä kun tarakkalaukku (biltema!) irtosi höykytyksessä lukituksestaan ja putosi vauhdissa tantereeseen. Se oli nimittäin juuri se laukku, jossa retken mallasviskivarasto sijaitsi! Juoksimme laukulle pikaisesti tarkistamaan ja pullo oli kuin olikin säilynyt ehjänä. Viritimme kelokepistä laukun lukitukseen varmistuksen. Mainittakkoon nyt vielä, että Ortliebin laukkujen kanssa ei ollut minkäänlaisia ongelmia.

Tavikankaiden harjureiteillä.

...juhlavaa ajelua!

Nimetön joenpätkä Lantisesta Ylä-Ahmoseen.

Leppoisa harjuilla ajelu loppui toki aikanaan ja huomasimme saapuneemme Kuusamon drumliini-alueelle. Pitkänomaisten luode-kaakko -suuntaisten moreeniharjanteiden muotoilemaan maastoon, jossa selänteiden välissä on yhtä pitkänomaisia järviä, soita ja laaksoja. Teräviä, mutta melko lyhyitä nousuja ja laskuja jatkuvasti.

Maastonmuodot ovat tehneet myös sen, että tiet ja muut urat kulkevat pääsääntöisesti luode-kaakko -suunnassa, mikä johtaa siihen, ettei turhanpäiväisiltä kiertoreiteiltä voi välttyä. Vaikka matkan pääsuunta oli rajan suuntaisesti kohti pohjoista jouduimme etenemään sinne melkoista siksakkia. Mutta ajamaanhan tänne oli tultu. Joitain ehkä ajettavia uria olisi ollut lähempänäkin rajaa, mutta koska ne olivat turhan epävarmoja ajelimme luoteeseen Penikkajärvelle asti. Sieltä pääsimme taas kohti itää Iivaaran vierestä.

Jotain ihme säätöä taas. Iivaara horisontissa.

Poronhoitoalueella on pakko ottaa poronhoitokuva.

Ylös ja alas drumliinien rinteitä.

Koukkukankaalla ihmettelimme hetken ajelisiko tekemään leirin Iivaaran hännälle, Rahkalampien tulipaikalle. Jotenkin ilma alkoi näyttää siltä, että joku pieni katto pään päälle vois olla kiva. Tässä ihmetellessä meitäkin ihmeteltiin. Ohiajava auto pysähtyi siihen lähelle, vajaan 50 metrin päähän ja kuski tuijotti siinä viitisen minuuttia ja ajoi pois. Mietin olisko pitänyt ehtiä käydä kysymässä olisko jotain probleemaa meidän tekemisen kanssa.

Iivaara olisi tuossa.

Rahkalampien sijaan päätettiin jatkaa matkaa joitain kilometrejä alkuperäiseen kulkusuuntaan, Ison Vihtajärven rantaan, karttaan merkitylle tulipaikalle ja leiriytyä sinne. Hoikkalamminharjun (ei ole harju, vaan drumliini, toim. huom.) yli kulki ura rantaan ja kävimme tsekkaamassa paikan. Turha vaiva oli se. Onnettoman muhkuraista maastoa eikä polttopuuta... paljon muurahaisia ja ihmispaskaa(!) ympäriinsä. Vaativaan makuuni ei lainkaan sopiva telttailupaikka. Siispä takaisin pääuralle. Tässä edestakaisin ajellessa sai tosin virkistävää vaihtelua lähes maastoajon muodossa. Ylämäet riepoi sielua pikkuisen jo tässä vaiheessa. Olihan sitä jo vajaa 120 km mittarissa tälle päivälle.

Hoikkalamminharjua ylös...

...ja alas.

Pääreitille palattuamme alkoi pikkuisen turhauttaa kelvollisten leiripaikkojen puute. Laavuja olisi joitakin tarjolla, mutta pitkien päättyvien polkuteiden yms. päässä. Miksiköhän ei olisi voinut jäädä Hossaan yöksi ja hankkia oluttakin?

Alkoi maistua mökkimajoitukselta, reilun parinkympin päässä Multiperällä olisi Virtalan leirintäalueella sellaistakin tarjolla. Jos vain olisi vapaana. Päätimme ajella sinne, ellei muuta kiinnostavaa matkan varrella ilmaantuisi.

Pakotimme siis itsemme jatkamaan matkaa vaikka kirvelevät ylämäet vituttikin. Lisäksi sattui jokunen pätkä karkeaa sepeliä ja perunakiveä matkalle. Vaikka olisi jaksanut ajaakin ylös piti paikoin tunkata kun perunakivet pyörivät alta renkaiden alla.

Pakkopullaa alkaa olla tämäkin.

Perunakivitie.

Helvetinmoisen vääntämisen jälkeen saavuimme klo 19:44 Syväjoen sillalle Multiperälle. Ukkonen jyrähteli jo komeasti. Mutta mahdolliseen mökkiin ja ainakin nyt saunalle olisi enää jokunen sata metriä. Saisimme vihdoin palkinnon pikkusen vajaan 150 km ajelusta.

Syväjoen silta Multiperällä, meitä iltapäivästä lähtien seurannut ukkonen on jo saanut kontaktin.

Leirintäalueen mäelle kurvatessamme ihmettelimme miksei ole mitään opaskylttiä siinä risteyksen opaskylttitolpassa. Ja selvisi sitten, ettei mitään leirintäaluetta olekaan! Mökithän ovat selvästi yksityisiä ja huoltorakennukset ränsistyneitä ja lukittuja. Mitä ihmettä?! Ja samassa alkoi järjenvastainen sade.

SAATANAN
SAATANAN
SAATANAN
SAATANA!

Ajokaverilta katkesi pettymykseen kamelin selkä. Huoltorakennuksen pikkuruisella kuistilla -johon juuri mahduimme sateensuojaan- puimme lämmintä päälle ja kaivelimme pientä purtavaa laukuista. Ehdotin, että polkisimme "muutaman kilometrin" (~10) Piikstammen autiotuvalle (joka tosin voisi olla täynnä kalamiehiä). Ajokaveri oli täysin horkassa, lamaantunut ja toimintakyvytön, se ei siis tullut kyseeseen. Eikä hänellä ollut sadeajokamojakaan. Vaikka olin kehoittanut sellaiset ottamaan retkelle.

Onneksi puhelinverkkoa oli tarjolla. Sadetutkasta saattoi päätellä, ettei ihan lähiaikoina ole säähelpotus tarjolla. Salamat tärisivät tantereeseen. GoogleMapsia selaillessa löysin ihan läheltä jonkin majoitushuskyfarmin, jonne yritin kontaktia muttei onnistunut. Seuraavaksi booking.comin kimppuun ja selvisi, että 25 kilometrin päästä saisi vuokramökin, joita oli vapaanakin. Ehdotin ajelua sinne kunhan sade taukoaa. Huomasin kyllä, ettei sellainen tulisi kyseeseen koska enää ei saanut edes vastauksia kysymyksiin, tilanne oli vaikea. Ja alkoihan kellokin lähentyä kymmentä illalla.

Sitten piti ottaa kovat keinot käyttöön. Skippasin booking.comin ja soitin suoraan mökkiyrittäjälle, että onnistuisiko mitenkään meidän kylmettyneiden ja uupuneiden urpojen & fillarien nouto täältä "leirintäalueelta" vaikka kello on jo paljon ja on sunnuntai-ilta. Monen ristiinpuhelun ja pitkän odottelun jälkeen saimme paikallisen tilataksin paikalle ja pääsimme matkaan. Ihmettelin kun matka kesti ja kesti ja maksoikin pirusti. No olihan matkaa liki 50 km, booking.comin ilmoittamat 25 km olikin linnuntietä! Pitää ottaa jatkossa huomioon. Pirun hyvä juttu, ettei lähdetty sitä polkemaan.

Taksikuski ihmetteli touhujamme, miksemme olleet menneet Piikstammen autiotuvalle ja ei sitä (Sähköliiton tms.) leirintäaluetta ole ollut enää kymmeniin vuosiin toiminnassa. Suhteellisen tuoreessa GT-kartassa siitä oli tosin merkintä, josta itse olin sen reittikartalleni bongannut. Matkalla taksikuski halusi pysäyttää meidät ottamaan näköalakuvia Joukamojärvelle. Ei olis tarvinnut, ei olis jaksanut, mutta otettiin silti.

Öinen näköalamaisema Joukamojärvelle.

Tilannetaju ja pelisilmä -ja mitä näitä onkaan- oli mökkiyrittäjällä erinomainen, mökin puusauna oli laitettu lämpiämään valmiiksi! Kaikki pisteet sinne. Saunaan siis ensin ja vasta sitten ruuanlaittoa ynnä muuta sellaista. Vielä kun olisi ollut olutta. Kello oli jo pitkälti yli puolenyön, mutta mikäs hätä ihmisellä kesäyössä.

Lopulta pääsi nukkumaankin, mutta aamu ja aurinkokin tuli pian. Aamupalojen ja -toimien jälkeen mökki piti vielä itse siivota. Tuumiskeltiin, että mitähän seuraavaksi kehitellään. Huomasin kyllä keittiöpsykologina, että ajokaverin ajohalut tarvii jotenkin houkutella esiin. Vaihtoehtoja olisi palata takaisin alkuperäiselle reittisuunnitelmalle tai oikoa sille johonkin kohtaan. Tai voisi ajaa jotain muuta reittiä muutaman päivän takaisin autolle Suomussalmelle. Tai voisi ajaa sinne suorin vartaloin päivässä. Tai hypätä Kuusamossa bussiin ja matkustaa sillä Suomussalmelle. Maailma olisi avoin!

Tavarat pakattuna ja mökki siivottuna, aurinko paistaa!

Noh, ne ajokaverin ajohalut eivät heränneet ja taisi hänellä koti-ikäväkin jo vaivata. Viimeisin vaihtoehto sai eniten kannatusta. Itseäni harmitti ja mietin miten voisin itse vielä pyöräillä enemmän. Mut kaveria ei jätetä ja alistuin luovuttamaan. Ja olihan mun tavaratkin siellä autossa Suomussalmella.

Oltiin sen verran myöhässä, että Kuusamosta pääsisi vasta seuraavana aamuna bussilla Suomussalmen suuntaan, joten pitäisi vielä majoittua. Järjestimme sen ja läksimme polkemaan. Mökiltä Kantokylästä oli parin tunnin ajelu Kuusamoon. Siellä suuntasimme ihan ensiksi pizzalle ja oluelle. Vielä tapoimme aikaa leivoskahveilla ja seurasimme vilkasta kaupunkielämää pääraitin varrella.

Kuusamo, nyt kutsuu mua Kuusamo. Siellä vaan, rauhan mä saan.

Kaffetta ja pullaa Kuusamossa.

Lopulta läksimme majoitukseen (kylpylähotelli, karsea paikka) ja kunhan oltiin asetuttu aloillemme haimme kävellen olutvalikoiman (huono valikoima) lähimmästä kaupasta. No tunti siihenkin reissuun meni. Loppuilta menikin paskanjauhannassa ja eväsrusinan syönnissä.

Aamulla aamiaisen jälkeen pakattiin kamat ja ajeltiin kiireessä sateessa linja-autoasemalle. Kerittiin juuri ja juuri vaikka aikaa piti olla reilusti. Pohdimme ajatusvirheen syytä. Sepä vielä olisi puuttunut jos oltaisiin myöhästytty. Toista yötä Kuusamossa ei olisi jaksanut. Eikä kaatosateessa Vitostien polkeminen Suomussalmellekaan olisi houkuttanut yhtään enempää. Bussin ikkunoista oli kivempi seurata järjetöntä sadetta. Päätöksemme alkoi tuntua melko hyvältä tässä kohtaa.

Linja-autossa onpi tunnelmaa...

Reilussa parissa tunnissa päästiin perille ja autokin oli tallessa. Lastasimme kamppeet sinne ja läksimme ajamaan kohti Hesalaa. Matkasta ei mitään mainittavaa, paitsi keskinopeus, joka oli yli 100 km/h.